Oltiin Paimenmäen markkinoilla sunnuntaina. Markkinat järjestää Tourulan-Keihäskosken kyläyhdistys Pöytyän Yläneellä. Markkinoilla oli näytillä maatalouskoneita, eläimiä ja villaan liittyyvä käsityönäyttely, jossa sai oppia myös. Ja sitten oli tietysti myynnissä yhtä sun toista, mitä nyt markkinoilla voi olla.

Leevi jutteli näille kavereille: "Ootteko ihan aaseja?" ja kyseli multa, olenko aasille allerginen... kun hevosille nimittäin olen, aasista en tiedä.

Pikkusille pässeille Leevi sen sijaan puheli: "Kaaposta tulisi teille hyvä isä!" No, niinpä varmaan ja Ellan suurin suru olikin, ettei markkinoilta voitu ostaa yhtään oikeaa lammasta.

Lampaan puuttuessa pääsi Ella kuitenkin opettelemaan karstaamista ja se sujuikin kuin vanhalta tekijältä. Joten lampaalle voisi olla kotonakin käyttöä, etenkin kun pojat saivat myös oppia...

Leevikin pääsi karstausoppiin ja sai myös kehrätä. Tässä kuvassa Leevi on karstaamassa ja Eelis on saanut villansa karstattua jo ja nyt on kehräämässä siitä lankaa. Isä vähän avustaa, kun ei tahdo jalka yltää polkemaan rukkia. Hieno pieni lankakeränen syntyikin sitten ja Eelis toi sen kotiin mukanaan. Olisi ollut mukava opetella näitä taitoja vaikka koko päivä, mutta arvatkaa, kuulkaas, oliko tuolla vanhassa koulussa kuuma!! Lisäksi oli vielä pystypuilla kutomista, neulahuovutusta ja villan värjäämistä esillä ja vanhoja villatöitä!

Tässä mahtava rivistö oikein kunnon villapökiä. Olihan siellä vaikka kuinka paljon ihania töitä ja harmitti, kun oli kamerassa muistikortti täynnä ja vaan pikkukamera mukana. Ja sitten harmitti vielä enemmän, kun oltiin pois menossa jo ja muistin, että olishan mulla ollut kamera kännykässäkin ja sillä olisin voinut ottaa kuvia mm, sellasista ihanista essuista 40- ja 50- luvuilta ja kauniista tytön mekosta... Olin innostunut näkemästäni, voitte sen arvata, kun tuollaisia upeita kättentöitä pääsee katsomaan... niin kuin lapsi karkkikaupassa!

Attea ja Mikaa kiinnosti kovasti myös tämä hirsirakennus, ja myös minua. Atte siinä katselee mallia, että jos saman moisen kotiin pykäisi. Pikkuriiviöitä ei näy kuvassa, ne ovat tuolla toisessa päässä suunnittelemassa miten he nukkuisivat siellä makuupusseissaan kaikki kesät ja Kaapo asuisi tuossa toisessa päässä.

Ostettiin markkinoilta arpoja, herneitä, makkaraa, tomaattia ja tosi hyvän makuista uutta perunaa. Ella teki vihannesmyyjän kanssa treffejä ja sanoi, että "Tule tänne ensi vuonnakin!", myyjätätiä nauratti ja sanoi, että he ovat olleet näillä markkinoilla ihan joka kerta, kun ne ovat olleet, joten...