Olipa kerran Minna. Minna oli ihan tavallinen rouvashenkilö maalta, hänellä oli vain yksi erinomaisen paha riippuvuus... neuleriippuvuus. Tällä kertaa ei puhuta Farmvillen peluusta ollenkaan, mutta tämän tarinan alku juontaa juurensa sosiaaliseen mediaan Facebookiin, jossa Minna pelailee ystäviensä kanssa Farmville nimistä peliä. Pelikavereiden joukossa on muutamia muitakin käsitöihin enemmän tai vähemmän hurahtaneita rouvashenkilöitä, taitaapa olla neiti-ihmisiäkin, herrojen kädentaidoista ei ole täsmällisen tarkkaa tietoa.

Mutta sattuipa sitten eräänä päivänä Minnan silmiin Facebookin uutisvirrassa ystävän ilmoitus neulekilpailusta nimeltään SYTYCK. Ja Minna, aina valmiina, niin partiolainen kuin onkaan.... innostui välittömästi ja ilmoittautui oikeastaan samalta istumalta mukaan kisaan.

So You Think You Can Knit.... "no osaan osaan!!!" mukaan vaan ja näinpä yksi klik ja sitten miettimään, että mihin ihmeeseen sitä on tullut lykättyä puikkonsa pystyyn nyt.

Minna ymmärsi olevansa eniten maailmassa satubaletin harras taitaja, pieni tumppuja, sukkia, nopsaan, pienille, isoille hyväntekeväisyyteen, lahjaksi... puikot kilkkaa alinomaa. Joten siinä tanssilajissa oli ilmoittautuminen mukaan.

Minna jäi odottelemaan vastausta ja tutustui lisää kilpailuun. Tässä järjestyksessähän sitä kannattaa asiat aina tehdä. Jos ne tekee toisinpäin, rimakauhu nousee niin suureksi, että ilmottautuminen jää väliin. Mitä enemmän Minna tutkiskeli, sitä enemmän alkoi lanka hiertää hänen sormiaan ja villanpölyä juuttui kuivaan kurkkuunsa, puikot kilisi, mutta ei tällä kertaa neulomisesta, vaan jännityksestä ja osittain järkytyksestä siitä, että oli taas tullut hypänneeksi suinpäin mukaan täysin vieraisiin kuvioihin.

Jännitys ei mitenkään lauennut, kun kisan emonen adelheid lopulta julisti kisaajille tulevat uudet ja oudot tanssilajit... jännitys laajeni koko kroppaan ja silmätkin jäi ammottamaan selkoseen selälleen, kun Minna luki uudestaan ja uudestaan haastettaan: Valssi ja Foxtrot; perinteet ja traditiot.

Ensireaktio: EI!!! Ei varmasti siellä ollut mitään valssia ja foxtrottia.... ei ei ei!!!

Kunhan silmät alkoivat taas liikkua päässä, Minna alkoi orientoitua Hollywood-viikkoihin. Ja taas ihme kumma, hän siellä Facebookissaan surffaili... kirjojen lukeminen kun alkoi olemaan äärettömän tylsää. Kiertomatka perinteiden ihmeellisessä maailmassa oli siihen mennessä kiertänyt kaikki mantereet Islannin neuleista turkkilaisiin sukkiin, kotimaan kohteita unohtamattakaan. Kunnes löytyi jotain ihan uutta: Estonia.

Ja siitä se lähti:

Ensin Minnan piti opetella uudelleen silmukoiden luominen neulomalla

Sitten piti pakottaa kätöset ja puikot alkamaan kerrokset eritavalla mitä tähän asti oli tottunut.

Minna opetteli tekemään pampuloita neuleeseen, seitsemällä langankierrolla. Näitä hän oli aina inhonnut... koska ne olivat niin työläitä.

Nurjalla piti keksiä joku järkevä tapa saada kalastettua neulomalla kaikki seitsemän langankiertoa yhteen.

Ja miksi hän olikaan valinnut valkoisen langan??? Silmät sihrussa hän yritti oppia tekemään kavennukset oikeaan suuntaan. Sillä purkaminen oli turhauttavaa.

Ortopedi tutki vielä valmiiksi aivan risan olkapään täysin romuksi, ja sekään ei riittänyt, kun kutsu kävi magneettikuvaukseen, jossa olkapäähän truutattiin varjoainetta. Näiden kauhistuttavien kokemuksien aikana Minna oli vakuuttunut, ettei saa työtään ikinä valmiiksi. Pystyykö sitä edes neulomaan enää koskaan, hän mietti surullisena maatessaan magneettikuvauskoneen putkessa.

Mutta viimeinen rutistus ja kun kello löi uuden vuoden aattona kymmenen, oli kuin olikin työ aivan valmis. Vielä höyrytys ja sitten Minna pääsi kuvaamaan, hypistelemään ja ihmettelemään aikaansaannosta.

327 g Novita Nalle lankaa, puikoilla numero 4. Aikaansaannos: 57 cm kertaa 167 cm.

MADLI'S SHAWL:

Sen pituinen se, juuri oikean mittainen!

EPILOGI:

Työni on valmis ja olen tosi tyytyväinen siihen. Olen voittanut itseni, olen oppinut uutta. Olen innostunut uudesta. Puikoilla on jo aloitettuna toinen neule kirjastani "Knitted lace of Estonia". Olen myös alkanut miettiä voisinko voittaa laivalla matkustuspelkoni ja matkustaa Viroon neulematkalle. Selvisinhän magneettikuvauksestakin, vaikka edelleen pelkään putkeen joutumista aivan äärettömästi. Pelkoni sitä, ja laivalla tai lentokoneella matkustamista kohtaan on jotain sellaista, jota normaali ihminen ei voi edes käsittää.

Siltikin, vaikka olen oppinut niin paljon uutta ja hionut taitojani, joita en ehkä koskaan muuten olisi mukavuudenhalustani edes harkinnut treenata, kaipaan erittäin kovasti Satubalettia. Huomasitteko aiemman postaukseni: Tervetuloa kaikki mukaan Satubaletin ihmeelliseen maailmaan. Siinä saa pienellä vaivalla isoja asioita aikaiseksi.

Kiitos adelheid, kiitos kanssakisaajat. Tanssikenkä-juttunne saa edelleen minulle hymyn huulille. Hieno kisa, upea fiilis. Niin monet selvisi maaliin asti.

Kiitos;

Minna