Kävin tässä visiitillä Näpin blogissa ja hän kertoi siellä valtavan tärkeästä kampanjasta, joka oli ollut myös uusimmassa Novitassa... en nyt heti sitä käsiini löytänyt ja innoissani on tämä tänne julkaistava, niin etsin itse lehden vähän ajan päästä.

Näppi oli soittanutkin ihan Tikkakosken sotilaskotiin ja kysellyt kampanjasta ja sieltä oli kerrottu, että heillä mm. on tarve 200 sukkaparille tammikuun saapumiserälle.

Ja ihan niin kuin Näppi, niin minäkin laitan haasteen eteenpäin ja jokainen joka nyt villasukat osaa neuloa, neulokoot yhdet ja laittakoot menemään tuonne lopussa olevaan osoitteeseen. Näppi kertoi myös, että sukat voi toimittaa myös lähimpään sotilaskotiin. Ja myös minun kautta voi sukat laittaa menemään eteenpäin, että siihen tämä homma ei nyt saa kaatua, ettei tiedä mihin laittaa menemään :)

Tämä kampanja oli lukemani mukaan kolahtanut kovasti Näppiin, ja voin sanoa, kyllä kyllä kolahti minuunkin!!! Monenmoista hyväntekeväisyyssukkaa olen neulonut, mutta tässä on nyt jotain. Ja syykin on siihen selvä, oma esikoispoikani astuu armeijan harmaisiin tammikuussa 2011, eli hänkin tulee saamaan jonkun lämmöllä neulomat villasukat. Jännityksellä jään odottamaan, mikä viesti on poikani sukissa, onko se juuri Sinulta!

Tässä vielä ohje miesten sukkiin

ja Näpin lisäksi mukana on ainakin haasteen vastaanottaneita Pikkumyyn piiperryksiä -blogista

Kaikki nyt vaan tervetuloa neulomaan villasukkia Tuntemattomille sotilaille!

EDIT: TÄSSÄ LINKKI KAMPANJAN VIRALLISILLE SIVUILLE

Hei,

Tervetuloa kutomaan villasukkia Tuntemattomille sotilaille!

Sotilaskotiliitto täyttää ensi vuonna 90 vuotta ja haastaa suomalaiset sukkatalkoisiin. Tarkoituksena on aikaansaada 25 000 sukkaparia, jotka jaetaan uusille alokkaille juhlavuoden aikana. Lähde mukaan talkoisiin. Voit koota myös oman sukkapiirin tai ottaa kutojakumppaniksi henkilön, jolle voit opettaa sukankutomisen jaloa taitoa. Blogistasi näkyy, että sinulla on paljon annettavaa heille, joilta kutomisinnostus päättyy kantapäähän.

Sotilaskotiliitto toivoo, että villa- tai villasekoitelangasta kudotut sukat sopivat väriltään harmaa-, vihreä- ja ruskeasävyisen maastopuvun väritykseen.
Eniten tarvitaan kokoja 43 – 45. Asevelvollisissa on myös näitä suurempi- ja pienempijalkaisia sukankuluttajia.

Sukkaparin langat maksavat noin 4 -5 euroa, suunnilleen sen mikä on varusmiehen yhden päivän päiväraha on alimmillaan.

Sotilaskotiliitto toivoo sukkien mukana pientä viestiä, jossa on kutojan nimi ja tervehdys Tuntemattomalle sotilaalle. Lähetä sukkalahjasi Sotilaskotiliittoon, osoite: Simonkatu 12 A 9, 00100 Helsinki.


Iloisin sukkaterveisin

Karoliina Hofmann
Sotilaskotiliiton pääsihteeri
www.sotilaskotiliitto.fi

(viesti lainattu suoraan Pikkumyyn blogista)

Kommentoi jos innostuit!