Tein vielä toisen kakun pyhiksi, omalla porukalla herkuteltavaksi. Pohjaksi tein elämäni (luultavasti) ekan kerran tuollaisen sienikakkupohjan. Sovelsin paria löytämääni ohjetta. Pohja onnistuikin oikein hyvin, vain paistaminen oli oma numeronsa, sillä se ei kypsynyt normikakkupohjan ohjeella, vaan oli aivan velliä siinä kohdassa, kun tavallisen olisin ottanut jo uunista. Päädyin paistamaan kypsäksi kiertoilmatoiminnolla 150 asteessa noin puoli tuntia. Ja tällä konstilla kakkupohja tulikin kypsäksi. Eikä palanut.

Täytteeksi tuli JAM IT mangohilloa ja mango-passionmoussea. Kostutus appelsiinimehulla. Kakun kuorrutus keltaisella marsipaanilla, ja marsipaanin alla kerros voikreemia. Koristeina pieniä suklaamunia, ja Dr.Oetkerin suklaapursotustuubeista ja sokerivesituubista kiemuroita (jolla myös kiinnitin suklaamunat marsipaanin päälle).

Marsipaani ei osunut kerralla keskelle (kipeä olkapääni haittaa taas nykyään oikeastaan kaikkea mitä yritän tehdä) ja sitä olikin kiva sitten korjailla :(

Mutta sanonta on, että moni kakku päältä kaunis, silkkoa sisältä... tämä oli yksi mummini useiten esittämistä sananlaskuista... ja tämä kakku ei ollut silkkoa sisältä, maku oli oikein heleän pääsiäismäisen keveä.

Harjoitukset jatkukoon :D